keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Ekat kaverisynttärit

Viime viikolla Pulu oli kutsuttu ensimmäisille kaverisynttäreille. Siis sellaisille, joille vanhemmilla saati sitten pikkuveljillä ei ollut asiaa. Sai mennä yksin. Koska on jo iso tyttö. Ja jännitti.

Lahjaksi valittiin päivänsankarin toiveiden mukaisesti palapeli, mutta ei prinsessa-aiheista, koska ei pojat sellaisista saata tykätä. Hyvä, ei tarvinnut kinata. Päiväunien jälkeen tällättiin: kynsien lakkaus - tottakai, ja hiusten kiharrus. Puoli tuntia kihartamisen jälkeen kiharat olivat suoristuneet. Syy: hikoilutti niin kovasti kun piti jännittyneenä koko ajan hiulata edestakaisin ja ympäri. Uudet kiharat syntyivät kutenmiten kosteaan tukkaan.

"Jospa äiti sinun ja veljen pitäisi kuitenkin tulla mukaan." totesi tyttö vielä hetkeä ennen oven avausta.

Pim-pom, ja ovi aukeaa. Päivänsankari on komeana meitä vastassa. Pulu ojentaa paketin ja sankari nappaa sen.

"Heiii... mitä piti sanoa?" huutelee päivänsankarin äiti kauempaa.

"Ai niin. Kiiitoooos!", kuuluu jo jostain olohuoneen puolelta.

"Ei, kun tervetuloa..." :)

Pulu ei malttaisi edes takkia riisua, saati sitten heipattaa äitiä ja veljeä, niin kiire on synttäreitä juhlimaan. Se siitä jännityksestä siis. Onneksi.

Kaksi ja puoli tuntia myöhemmin kotiin haetaan väsynyt, mutta erittäin onnellinen tyttö.

Omille synttäreille on muutama vieras jo katsottuna.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Kainalokaveri

Joka yö pienet kädet kurottuvat kohti pinnasängystä. Vinkaisu - tai kaksi, niin että äiti varmasti herää. Kurottaudun ja kölläytän Pojan viereeni. Nukahdamme heti. Viime yönä herään uuteen vinkaisuun, pieni pyjamapukuinen pötkylä kierähtää kylkeen kiinni ja pieni, lämmin käsi etsii omani. Hiljaisuus. Vai kuuluuko sittenkin rutinaa kun äidin sydän pakahtuu?

Aamuyöstä parisängyn päädyn takaa kuuluu vieno kysymys, saisiko tulla viereen ja Pulu sukeltaa peiton alle toiselle puolelle.

Onneksi isä on ollut nuhaisena evakossa viereisessä huoneessa ;)


Nimet vaihtoon

Viikonloppuna Pulu päätti, että alkaakin kutsua isäänsä tämän etunimellä.

"Eikäääh! Isipä kertoo millä nimillä saatte kutsua: Isi, Päällikkö tai Kapteeni" vitsaili isä ja vinkkasi silmää.

Tyttö meni hiljaiseksi. Mietti hetken.

"Hyvä on. Minä olen sitten Perhosensiipi, Katkaisija tai Haarukka!"

tiistai 22. lokakuuta 2013

Ensimmäisiä sanoja

Pulun ensimmäinen sana oli Äiti. Aluksi molemmat vanhemmat olivat Äiti, huolimatta siitä kumpaa tyttö sattui tarkoittamaan. Pulu oppi nopeasti puhumaan selkeästi, eikä käyttänyt juurikaan vauvakieltä tai lässyttänyt. Ässä vähän sössähti alkuun, mutta sekin korjaantui ihan huomaamattaan. Nyt tekstiä tulee jatkuvalla syötöllä siitä hetkestä kun silmät aukeaa, siihen kun ne taas olisi suljettava yöunien ajaksi. Auton etupenkillä istuessa sen huomaa parhaiten: hiljaista hetkeä ei takapenkillä ole ja jos vaikka keskittyy hetken pelkästää liikenteeseen tai, tunnustan, väsyy hetkeksi vastaamaan niin jo huudetaan haloota ja äitiiiii, mikset vastaa. Mutta mitä vastataan kysymyksiin kuten:

"Mistä kastemadot syntyy?"
"Mikä sen pojan nimi oli siellä niin kun kerran nähtiin?"
"Miksi puut on noin korkeita?"
tai sitten
"Äiti, kertoisitko siitä kun mä synnyin?" joka ikinen kerta kun ajetaan sairaalan ohi :). Noh, tähän kysymykseen toki osaan vastata, mutta joka kerta... Onneksi kun kysymystä hieman tarkentaa ja kysyy mitä Pulu haluaisi siitä kuulla niin vastaus yllättää: "No niistä tuttikuvista." Usein riittää siis kun kertaa millaisia tutteja hänellä oli, silloin kun vielä oli tutteja.

Myös pojan ensimmäinen sana oli Äiti. Tai Äijä, mutta tarkoitus on sama. Nyttemmin eniten käytetty sana on Ikkä (iskä) ja Ikko (sisko). Isää tuntuu Pojalla olevan ikävä koko ajan, kun etusormi ojollaan kysytään ikkää joka kerta kun ulkoa kuuluu ääniä, auto menee ulkona ohi tai kaukana näkyy mieshahmo.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Perässä pysymistä

Opittuaan kävelemään, Poika oppi kiipeämään. Nyt harrastuksen tueksi on valjastettu kotoa löytyvät pienet jakkarat, jotka kätevästi kulkeutuu haluamaansa kohteeseen ja voilá, pöydällä ollaan. Jäbä on yllätetty viime aikoina seisomasta wc-pöntön kannelta, lastenhuoneen pöydältä, keittiönpöydältä ja tietty lempikohteestaan hedelmäkupilta, jossa kypsyy äidin kasvattamat tomaatit. Niitä kun on niin kiva nakella ympäriinsä.

Toinen vakioherjuus on kukkamultien roplaaminen. Pulun päiväkerhon aikaan loppuviikosta olisi hyvää aikaa tehdä ruokaa nälkäiselle kerholaiselle ja useimmiten Poika viihtyykin keittiössä kattiloiden ja kauhojensa kanssa. Sitten äkkiä onkin liian hiljaista ja sankari löytyy olohuoneesta mullan ruopimiseen keskittyneenä. Ison fiikuksen alta löytyy multaa jo kuppeihin ja kattiloihinkin kaavittavaksi.

Tuollaisina hetkinä sitä huomaa valppaan isosisko-apurin seuranpitäjän merkityksen. Jollei sisko oma-aloitteisesti raportoi veljen töllöntöistä, häntä voi aina kysyä tarkistamaan mitähän se pikkuveli nyt mahtaa tehdä jos itse uskaltaa riskeerata, että alkaa sattua ja tapahtua käymällä vaikkapa nopeasti wc:ssä :). Pikkuhiljaa Pulusta alkaa myös kuoriutua veljen leikittäjä. Majaleikit jo sujuu, nukkeja hoitaen tai kirjoja lueskellen tai muuten vain majaan kerättyjä aarteita ihaillen. Vahvatahtoisena tyttönä Pululla tuntuu välillä olevan vaikeaa antaa pikkuveljenkin leikkiä esim. teekutsuilla tai legoleikeissä, veljen leikit kun nyt sattuneesta syystä muistuttavat enemmän leikkien sotkemista eivätkä juurikaan suju niin kuin isosisko haluaisi. Välienselvittelijän rooli lankeaa tietysti äidille.

Siinä missä Poika on täysin nykyisin isänsä perään, on äiti päässyt taas kiemurtelemaan Pulun suosioon. Tätä armollista tapahtumaa taisi edesauttaa tyttöjen yhteinen reissu kaupunkiin eräänä sunnuntaina. Pulun toiveesta lähdettiin shoppailemaan tuntia ennen aukioloaikojen päättymistä, hiki hatussa polkupyörällä. Iiiiihanat keijunsiivet pussissa käytiin leikkikentällä ja syötiin hampurilaiset hämärtyvässä illassa ja johan on äiti taas ollut pop. Mukavaa. Olisihan se pitänyt kai jo aiemmin tulkata selvemmin huomionkipeydeksi kun Pulu-ressun kommentit alkoivat olla "Sä saat enemmän rakkautta veljeltä" tai "Miksi veli varastaa sut äiti kokonaan itselleen?". Ehkäpä sen jälkeen on osannut huomioida hänen eriarvoiseksi kokemiaan tilanteita taas tarkemmalla silmällä ja ainakin se on auttanut: vain äiti kelpaa viemään illalla nukkumaan ja lukemaan iltasatua. Mutta voisi se äiti silti käydä useammin siellä nyrkkeilemässä kun isi on niin hauska... :)

perjantai 20. syyskuuta 2013

Rakas isi

"Äiti, minä rakastan vain isää. Isi on ihana. On kauhean kova ikävä isiä. Milloin isi tulee töistä?", huokailee Pulu ja jatkaa:
"Äiti... oon tosi pahoillani, mutta minä rakastan vain isiä. Kyllä minä sinuakin vähäsen. Ihan vähäsen vain rakastan. Kun minä rakastan vain isiä."

Juu. Selväksi tuli.

"Äiti? Etkös sinä voisi joskus lähteä pois vähäksi aikaa täältä kotoa? Sitten me voitaisiin olla pikkuveljen ja isin kanssa ihan vain kolmestaan."
"Taidan alkaa etsiä asuntoa meille isin kanssa. Mutta voidaan me sitten joskus täälläkin tulla käymään sinun ja pikkuveljen luona. Mutta vain joskus."

Auh. Nyt jo vähän kirpaisi.

"No mitäs varten sitten sinä tulet aina äitin peiton alle yöllä etkä mene isin viereen vaikka rakastat vain isiä?, uskaltaudun kysymään.
"No kyllä mä sustakin tykkään!"

Rakasta isiä kaivataan kaiket päivät. Odotetaan milloin ovi käy ja isi tulee töistä. Välillä haaveillaan, että äiti lähtisikin töihin isin sijaan ja taas kysytään milloinkohan se isi muuten nyt oikein tulee. Niin kai se on. Äiti kun on koko ajan paikalla, pitää totella ja tehdään tylsiäkin asioita eikä vain vaihdeta riekkuvaihdetta päälle niin alkaa pieniäkin kypsyttää. Poikakaan ei isänsä kaulasta otettaan laskisi kerran kun syliin pääsee. Niin ja toisaalta mikäs siinä, nytpä voi äitikin sitten hyvillä mielin antaa muille laatuaikaa keskenään ja käydä vaikka happihyppelyllä tai hakkaamassa nyrkkeilysäkkiä - win-win, uskoisin :)

maanantai 2. syyskuuta 2013

Draamaa

Erittäin nälkäinen Poika vetelee jo toista pullollista velliä iltapalapöydässä eikä huoli muuta ruokaa. Pulukin on nälkäinen ja lähes vaatii puuronsa mustikkakeittoineen - tavallisesti kun puuro ei todellakaan kuulu ykkösenä iltapalatoivelistalle. Lähden hakemaan omaa puurolautastani kun Poika päättää alkaa sotkemaan oikein toden teolla ja vellipullo nurinniskoin vetää pitkää viivaa pitkin pöytää, syöttätuolia ja itseään. Torun Poikaa pyyhkiessäni suurimmat vellit itse sankarista ja nostan tämän lattialle. Samassa suu vääristyy ja alkaa juuri ja juuri kuultava niiskutus. Hetkeä myöhemmin alkaa parku isosiskon suusta:

"Äitiiii! Mulle tuli niin paha mieli kun tollee pahasti sanoit veljelleeeeee! Yäää... Nyt kyllä pyydät anteeksi!"

Poika on tällä väliin siirtynyt muutaman metrin päähän olohuoneeseen, piilottanut päänsä nojatuolin käsinojan taakse ja nostanut voluumit kohti kaakkoa.

"No hyvänen aika... Äiti pyytää sitten anteeksi." Yritän maanitella karjuvaa, suhisevaa ja sylkevää, tomaatin punaista poikaa syliin ja pyydän anteeksi niin kauniisti kuin vain osaan. Pulu on selvästi tyytyväinen ja jatkaa ruokailua, mutta Poikaan esitys ei pure. Show jatkuu. Käännän selän ja lähden viemään puurolautasta keittiöön. Silloin perästä köpöttää Poika kädet ojossa, syli kelpaa ja esitys on ohi.

Huh...

lauantai 24. elokuuta 2013

Like father like son

Poika peri isältään punaisen tukan. Ei punertavan. Punaisen. Vauvakuvat näistä kahdesta ovat lähes yksi yhteen. Aivan kuin samasta puusta veistetty. Mutta voiko olla, että lapsi voi periä muutakin? Tapojakin? 

Muutama päivä sitten Poika bongasi yöllä pitämäni topin ja vaatimalla vaati sen itselleen. Eikä luovuttanut vaikka yritin vaihtaa ties mihin. Se oli saatava illalla viereen sänkyyn, kainaloon ja posken alle. Seuraavana päivänä yritin ujuttaa toppia pesuun. Ei onnistu. Nyt toppi nimittäin tulee mieleen päivälläkin moneen otteeseen ja äiti johdatellaan makuuhuoneeseen sitä hakemaan. Ja kun nuha iski, paras lohtu sylin lisäksi löytyi mistäs muusta kuin äidin yöpaidan kanniskelusta ja korvalla pitelystä. Sinällään tämä ei tietysti ole mitenkään erikoista vaan moni lapsi varmasti rauhoittuu äidin tuoksusta ja kaipaa juuri esim. vaatteita viereensä. Ihmetyttää vain tai lähinnä huvittaa kuinka mummin kertoman mukaan 35 vuotta sitten eräs pieni punatukkainen poika toimi aivan samoin. Pojan Unikiepu oli mikäs muu kuin äidin vanha yöpaita. 

Aikoinaan yritimme muuten samaa Pulun kanssa saadaksemme tämän nukkumaan paremmin omassa sängyssä. Nukuin unipupu peiton alla ja kainalossa viikkotolkulla, mutta vaikka kuinka yritimme ei pupu koskaan kelvannut unikaveriksi. Ei vielä tänäkään päivänä. Pulu valitsi unikaverinsa itse vasta viime aikoina. Aivan sattumalta muuten ensimmäisen jo sairaalassa saamansa lelun, pienen pehmeän vauvanuken. 

maanantai 19. elokuuta 2013

Uusin innostus

Balettitutu on saanut seuraa. Toinen ukeista lahjoitti mikrofonin. Ihan oikean (näköisen) mikrofonin. Nyt aamun varustus on silmien avaamisen jälkeen siis: balettitutu ja mikrofoni. Mikrofoni on tärkeä jos laulaa ukille syntymäpäivälaulun videolle tai vain aamulaulun vielä sängyssä pötköttelevälle isälle. Se tulee myös olemaan tärkeä kun aloitetaan levytyssessio eli isä nauhoittaa Pulun laulua tietokoneelle. Laululistaa on työstetty jo päiviä ja harjoitukset on käynnissä - lähes joka hetki kun vain valveilla ollaan. Hieman myös vielä viimeiseksi ennen nukahtamista. Ihan vain pikkuveljen iloksi <3.

Pulu ja Poika ovat muuten opetelleet viikon verran uutta tapaa käydä nukkumaan. Ilman nukuttamista nimittäin. Nappulat sänkyyn yhtä aikaa samaan huoneeseen, pusut, halit ja hyvää yötä, äiti ja isä menee nyt. Ja mitä ihmettä! Yhtä monta kertaa kuin sitä on kokeiltu se on myös toiminut! Pulu on muutaman kerran kysynyt miksei äiti jääkään yhdessä nukkumaan, mutta tyytyy äitituleekohtaperästä-vastaukseen tai nonytnukutaannäin. Vau! Nyt varmaan kun tämän ääneen möläytin nakupellet pistääkin järjestyksen illalla uusiksi.

Äidin hämmästykseksi pesukoneesta löytyi muuten viikonloppuna isän nuuskapurkki (yök!). Äidin ihmetellessä asiaa ääneen isä tietysti on tietävinään, että itsepä olet taas jättänyt housuntaskut tyhjentämättä, kannattaisiko opetella ne katsomaan ja mitä ties vielä.
"Mutta kun ei täällä koneessa ole yksiäkään housuja!".
"Ai... no mites se sitten..?" ihmettelemme molemmat. Vastaus tulee (yllätys!) Pululta.
"No se oli Nukkumatti!"
"Ai-jaha... kukahan Nukkumatti se on mahtanut olla", kysäisee äiti vaikka vastauksen taidankin tietää.
"No minä! Yöllä kun nukuttiin niin pukeuduin ja sitten ihan hiljaa hiippailin..."
Aha :) oiskohan noin.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Käkikello ja lihapulla

Aamulla leikkikentälle kävellessä Pulu pohti kelloasioita. Käkikelloasioita. Meidän kaikkien yhteiseen makuuhuoneeseen, hänen sänkynsä viereen olisi saatava käkikello. Sellainen käkikello, joka sitten aamulla aina herättäisi hänet. Käki heräisi itse, söisi aamupalan ja herättäisi hänet. Lenkkeilijää koiran kanssa hymyilytti. Tulimme yhdessä siihen tulokseen, että voisi kuitenkin olla ikävää jos käki tunnin välein yrittäisi meitä herätellä öisin. Niin, että jos löydettäisiin sellainen kello, joka kiekuisi vain päivisin, voitaisiin hankintaa harkita.

Päivän ehdoton hitti käkikellon jälkeen on ollut isän edellispäivän ostosreissulla totaalisen heltyneenä ostama iiiiihana vaaleanpunainen balettitutu. Heti päälle kun päästään kotiin ja voih, eikö se päällä voisi nukkua kun se on niin ihana? Eilisiltana saimme myös mahtavan balettiesityksen. Olohuoneen valot himmennettiin, isä kuulutti balleriinan taputusten säestämänä esiintymislavalle ja hienot pyörähdykset ja balettiniiaukset saivat alkaa. Esityksestä kai huumaantuneena myös Poika innostui esiintymään. Ensin pari juuri kävelemään oppineen pyörähdystä olohuoneen estradilla. Taputusten siivittämänä esitys kuitenkin vaihtui pian suorastaan kiitämiseksi pitkin käytävää, innostunut hymy tutin takana. "Viuhahtava lihapulla", keksi isä - Pulua nauratti.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Satu

Pulu kertoi sadun (taisi olla kauhutarina dramaattisesta äänestä päätellen):

"Olipa kerran Irmeli Ronski, joka asui Hirrrmuisessa Metsässä, jossa asui doidia ja däädiä."

torstai 25. heinäkuuta 2013

Veneellä

Tänään käytiin veneilemässä. Ensimmäistä kertaa. Pieni lenkki vain, mutta sen verran kuitenkin, että vähän pääsi kokeilemaan miten meidän perhe veneellä matkustaisi. Pienen pulpettiveneen ja kahden alle neljä vee lapsen yhdistelmä nimittäin vähän hirvitti.

Satamassa lähtiessä Pulu istui apukapun paikalla kapteenin viereisellä kuppipenkillä ja Poika äidin sylissä takaosassa. Ennen kuin oltiin satamasta ulkona Poika riistäytyi sylistä ja vaati päästä kapteeni-isän syliin. Kädet rattiin ja menoksi.

"Isi nostaa nyt nopeutta, mene vain takaisin äidin syliin.", yritimme.

Mutta ei. Kapteeniksi kapteenin paikalle oli Poika selvästi päättänyt. Siinä matka sitten taittui rennon letkeästi ja taisipa pienet unetkin salaa pystyä ottamaan aurinkolasien takana, pelastusliivien katveessa.

Pulu ei olisi taas malttanut paikoillaan pysyä. Myös tässä näkyy näiden kahden luonne-ero: toinen on rauhallinen ja toinen... noh, ei ole :). Äidin viereen, äidin syliin, itse penkkiin, paleltaa, seisomaan tuulilasin taakse, takaisin taakse istumaan ja niin edespäin aina siihen saakka kunnes tarpeeksi painava käsky pakotti istumaan tatin lailla kun saavuttiin laituriin. Onneksi sai sentään puhua pälpättää.

"Eikö ollut ihana ilta?", jutteli Pulu vielä nukkumaan käytäessä.
"Tiilläkin oli varmasti ihanaa."

Niin oli. Se oli mukava retki.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Tehokasta tartutusta

Se on täällä taas. Klunssa, niin kuin Pulu sanoisi.

Ensin väsähti Pulu. Levottoman yön jälkeen kova kuume ja noronaan juokseva nenä. Ja aivan totaalisen väsynyt ja viluinen lapsi. Eipä monena iltana tuo tyttö pyydä päästä nukkumaan jo lähes tuntia ennen nukkumaanmenoaikaa.

Koska ensimmäisen päivän jälkeen kaikki muut olivat vielä hyvinvoivia, ajattelin, että ehkäpä tällä kertaa Poikakin säästyy tartunnalta kun sitä niin koko ajan välteltiin.

Sitten: "Äiti, mä annoin loput sämpylästä Tiille"
"Ei, ei! Ei saa antaa!"
"Ei se haittaa äiti. Se nielaisi sen jo!"

Aha. Just.

Ja voilá - seuraavana yönä valvoi Poika. Ja äiti. Nukkuminen tai ennemminkin nuokkuminen onnistui sylissä. Jos onnistui. Ja niinä muutamina hetkinä kun äitikin ehti oikaista itsensä loppujen lopuksi tv-huoneen sohvalle, päätti kodinhoitohuoneesa yönsä viettävä kissa ihmetellä kovaan ääneen perheen hereillä oloa ja lopulta mäiskiä ovea äänekkäästi. Joka kerta, koko ajan, kunnes oli taas aika herätä heijaamaan karjuvaa poikaa. Ja aamulla juoksi räkä nenästä.

Kuin silauksena tämän kaiken päälle mieskin sairastui.

Nyt on sitten katsottu Oktonautteja non-stoppina kolme päivää, käyty korkeintaan vartin reissussa apteekissa, leikitty nukkekodilla satakunta kertaa ja pyyhitty räkäisiä nokkia, mitattu kuumetta, tarjottu juotavaa, nukutettu ja vielä ties mitä ainakin kolmesataa kertaa. Tai siltä tämä äidin olo alkaa tuntua. Mutta ei, ei, ei... äiti ei aio sairastua.

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Aika sisaruskultia

Suurin toiveeni on, että kahdesta sisaresta ja veljestä tulee läheisiä. Että he aikuisinakin arvostavat toisiaaan ja haluavat olla läsnä toistensa elämässä. Ovat tukena, ovat kuten nyt, yhteen hitsautunut yksikkö, sisarukset.

Toistaiseksi en ole huolissani.

Pulu ikävöi veljeä jos tämä nukkuu päiväunia pidempään kuin hän itse. Ikkunan takana käydään vartin välein tarkastamassa joko vaunut heiluisivat terassilla ja päästäisiin leikkimään.

Eilen taas Poika kiikutti viimeisen murusen keksiaarteestaan mummolan wc-pöntöllä istuvalle Pululle ja Pulu (ainakin mielestään) teki yhtä ihanasti antaessaan veljen maistaa tilliä kun illalla tultiin kotiin: lupsista vain, tutti pois suusta, tillin varsi tilalle ja tutti takaisin ennen kuin äiti ehti ääntäkään päästää.

Ja koska veli ei vielä osaa puhua on Pulu ottanut asiakseen kertoa meille aikuisille mitä mikäkin ölähdys aina tarkoittaa. Aamupalapöydässä Pulu äkkiä kysyi:
"Mitäs me tänään leikittäisiin?" johon minä vastaamaan, etten vain osaa sanoa.
"Eiii! Veljeltä kysyin!". Aha, juu... niin tietysti.
"Ää-y-ööh!", kuuluu vastaus.
"Juu! Veli tahtoo leikkiä inkkaria."

Yhteenkuuluvuuttaan lujittaakseen tai sitten vain ihan huvin vuoksi pikkutyypit viettävät myös paljon aikaa yhdessä ihan nakkisillaan. Hyvissä ajoin ennen iltapesua, veljen vaipanvaihdon yhteydessä, päiväunien jälkeen, paidan likaannuttua, milloin vain. Aina on hyvä syy riisuutua!

torstai 18. heinäkuuta 2013

Pyöräilyä

Ehkä hauskinta tänä kesänä on ollut pyöräily yhdessä. Etenkin nyt kun Poika sai jalat alleen. Kotoa on kolmisen kilometriä keskustaan leikkipuistoon, jäätelölle tai muuten vain pöllöilemään. Toki pidemmät taipaleet Poika kulkee yhä sylissä, mutta kävelykadun tallaus sujuu jo mallikkaasti. Eli ei kun muksut turvaistuimiin ja menoksi!

Mutta tapahtuupa pyöräilyrintamalla muutakin. Noin viikko sitten Pulu pyysi isäänsä ottamaan apupyörät pois. Ja isä toki teki työtä käskettyä. Alkuun näytti ettei appareitta ajo vielä tänä kesänä luonnistu mitenkään, mutta mitä vielä - tänään oli taito jo hallussa! Opeteltavaksi jäi vielä ymmärtää, että jarrutuksen ja pysähtymisen jälkeen on syytä laittaa ainakin toinen jalka maahan koska pyörä kaatuu. Mutta kenties tosiaan päästään Pulun itse asettamaan tavoitteeseen: voidaan pyöräillä ihan itse kerhoon syksyllä :).

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Neuvottelija

Pulu on taitava neuvottelija. No, ainakin kolmevuotiaaksi. Esimerkiksi näin:

"Äiti? Milloin veli menee nukkumaan?", hän kysyy päivittäin.
"Ihan kohta.", vastaan.
"Saanko sitten katsoa videota iPodista kun nukutat vauvaa?"
"Juu, joka päivähän sinä saat."
"Meneekö veli nyt heti nukkumaan?"

Tai näin:

Olemme kaikki iltapäivällä olohuoneessa kun ohjailu alkaa.
"Äiti, mene sä vaan lepäämään.", kuuluu ohje jota seuraa tahaton, hätäinen vilkaisu isänsä kädessä olevaan iPodiin.
"Ei äitiä nyt nukuta. Siksikö passitat äitiä pois, että saat kinuta isältä iPodin ja katsoa videota?"
"Nii..."

Ai niin. Kerroinko kuka meillä on heikoin lenkki? Entä mainitsinkohan, että Pulu on koukussa Pikku Kakkoseen?

Onneksi neuvottelu toimii myös näin päin:

"Otapa vielä kolme lusikallista puuroa niin sitten riittää."
"Ei kun seitsemän!"
"Joo, hyvä on, äiti laskee."

Tänään Pulu vietti hauskaa tivoli-iltaa (tai siis tivoselli) ukin ja mummon kanssa. Parin tunnin pyörittelyn jälkeen lasta kotiin toi huvittunut mummo ja hiukan vihertävä ukki. Lapsi oli onnellinen.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kiipeilijä

Vastahan se oppi kävelemään! Tänään se jo varastaa omatoimisesti keittiön pöydän alta keittiötikkaat, asettelee ne keittiön tason viereen ja kipuaa ylös. Tehokkaasti.  Tikkaitten eteen asetettu lelukori hidasti hieman, ainakin vielä tänä iltana. Ja mikäs siinä, hienoa kerrassaan että Poika oppii uutta! Samalla voidaan kuitenkin todeta, että rauhan päivät ovat takana - lopullisesti. 

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Iltavirsi

"Äiti, kyllä meidän se koira pitäisi jo ottaa. Oon haaveillut siitä jo niin kauan." 
"Oon vaan saanut kissan ja hevosen ja onnettoman veljen mutta en koiraa."

Juuh... Välillä siis näinkin. Ja selvennettäköön, että edellä mainituista elikoista vain kissa on oikea. Niin ja onneton pikkuveli tietty.  

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Baby Frankenstein

Mistä johtuu, että vielä toissa päivänä täällä hortoili eräs juuri kävelemään oppinut kuin pieni Frankenstein, mutta nyt jalkojen tilalla on makaronia? Ei huvita? Niinkö? Ei kai tuollaista taitoa unohdeta kun on kerran opittu? Etenkin kun ensiaskeleita hurautettiin heti vessan ovelta keittiöön eli monta metriä kerralla. Poika taitaa olla joko A niin varovainen, että mieluiten konttailee kuin haparoivin askelin kävelee tai sitten B niin mamman pikkupoika, että käsi kädessä nyt vaan on mukavampaa kävellä. Veikkaan molempia. 

Pulullakin taitaa viikonlopun synttärihulinoinnit ja eiliset lastenkarnevaalit painaa puntissa kun päiväunet löytyi vain kymmenen minuutin etsiskelyllä. Ja yhtään ei kuulema väsyttänyt. 

Tänään on urakalla viihdytetty viimeistä synttärivierasta: mummia, joka ei voi kuin huokailla kuinka Poika on kuin hänen oma pieni poikansa aikoinaan <3

torstai 27. kesäkuuta 2013

Ensimmäinen syntymäpäivä

Vuosi sitten juuri ennen kello yhtätoista illalla näki päivänvalon suloisin punatukkainen poikalapsi. Alusta saakka suurikokoinen Poika oli heti kova syömään ja epäilinkin myöhemmin, että hän oli nälissään ensimmäiset viisi kuukautta elämästään. Raasu. Leppoisa Poika nukkui pätkissä, söi ja söi ja söi. Nyt vuoden vanhana hän käyttää siskolta perittyjä vaatteita, jotka olivat Pululle sopivia noin kaksivuotiaana. Mutta pitää olla pikkuisen pläski! 

Pulu antoi aamulla suukkoja ja halaili syntymäpäiväsankaria ja iloitsi kun tämä oli niin hyvällä tuulella - niin kuin Poika koskaan murjottaisi :). Juhlapäivän aamiaiseen kuului ensimmäistä kertaa pala leikkelemakkaraa, mutta ainakaan vielä se ei saavuttanut Pojan makuhermojen suosiota. Syömättä jäi. 

Erittäin helteinen päivä kului nakusillaan omalla pihalla. Illalla juhlittiin muutaman vieraan kanssa jäätelön kera. Taisi kuitenkin olla mieleiset pirskeet kun väsynyt, mutta onnellinen juhlakalu oli nukahtaa keittiön lattialle sormeillen uusia lahjaksi saatuja leluja. 

Nyt sitten vielä odotellaan ukkosmyrskyn sinfonioita juhlapäivän kunniaksi. Sunnuntaina sitten jatketaan juhlintaa. 

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Puheita ja päätelmiä

Eilen illalla Pojan hampaita (niitä kahta) Pulu kikatteli wc:n ovella. Hänestä veli oli hassu. "Kutsutaan nimellä Ilmari!" hän julisti. Kaksi hölmistynyttä vanhempaa katsoo toisiaan ennen kuin alkaa naurattaa :). 

Juhannuksen jälkeisenä aamuna suunnistettiin taas totuttuun tapaan aamulla leikkikentälle. Takaisin päin tullessa iso koppakuoriainen tuli meitä suojatiellä vastaan. "Se on varmaan myös menossa puistoon", päätteli Pulu. "Ai, käykö koppiaisetkin leikkikentällä?", kysyin. "Juu! Siellä MC Koppakuoriaisen puistossa".

Juhannus ja rippijuhlat sunnuntaina taisi ottaa voimille. Illalla kaksi riekkuapinaa nukahti saman tien kun sänkyyn asetuttiin ja Poika oli tänään nukahtaa jo ruokapöytään. 

Torstaina juhlitaan sitten Pojan ensimmäistä syntymäpäivää. Vauvavuosi on mennyt nopeasti vaikka toki mukaan mahtui väsymyksen vuoksi vaikeitakin jaksoja. Silti tuntuu hurjalle, että se pieni punatukkainen pötkylä joka vuosi sitten syntyi on nyt jo iso poika joka

...osaa vaatia oman osuutensa nuudeleista (kun muutkin kerran saa!), 

...osaa laittaa pallon spagettikauhaan

...osaa laittaa palikoita kattilaan ja sekoittaa kauhalla,

...tietää milloin on kylpyaika kun vesi alkaa valua ammeeseen ja karjuen vaatii päästä veteen,

...osaa jo seisoa ilman tukea, omilla jaloillaan. 

<3

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Kärryttelyä

Poika painelee jo kovaa vauhtia kävelykärryn kanssa. Usein Pulu hyppää kyytiin. Tänään onnistui jo peruutus kärryn kanssa ja saipa tuo käännettyäkin rintamasuuntaa auttavasti. Lisääntyvässä määrin alkaa myös hermo mennä kun kääntyminen omin avuin ei onnistu tai kaapin kulma tulee vastaan liian pian. Mieluiten Poika etenisi muutenkin seiniä myöten kävellen, irti ei vielä uskalla päästää. Myös käsistä saa auttaa kävelemään - vielä viime viikolla ei lupaa hellinnyt.

Suurinta hupia kävelemään opettelemisen lisäksi on sopan keittäminen. Kattila tai löylykiulu, spagettikauha tai löylykoussikka - sekoittaminen on vimmattua ja valmista tulee. Ilmeisesti. Kylvyssä keitellessä sentään kiuluun sai vettä, mutta myös puupalikat käy, tai legot, Pulun Oktonautit, mikä vain.

Poika on meillä myös innokkain kissanhoitaja. Kissaressu saa tosin vielä melko kovakouraista hoitoa, mutta tuntuu useimmiten silti nauttivan tilanteesta ja tuleekin joka aamu ensimmäiseksi tervehtimään Poikaa, muita sitten jos viitsii myöhemmin. Poika on yhtälailla silminnähden ilahtunut Kissan jälleennäkemisestä ja mokeltaa hyvät huomenet tutin takaan omaan tyyliinsä. Niin hellyttävää.

Ja vaikken olekaan ihan varma onko tätä viisasta todeta ääneen niin Poika on jotenkin muutenkin muuttunut yksivuotisten kynnyksellä. Nukkumaan hän kävi tänään omaan sänkyynsä ilman kitinöitä, hyssyttelemättä, ilman silittelyä. Kuunteli laulun, hörppäsi vettä ja köllähti nukuttelemaan. Ja hetkisen kiehnättyään tuhisi jo täydessä unessa. Ihmeellistä. Ja näin on ollut jo monena iltana. Riittää, että olen lähettyvillä saatavilla, lähinnä kai tarjoamassa vettä enää :). Tuulettaisin jos uskaltaisin!

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Heräämisiä

Kello viisi on Pojan mielestä hyvä aika herätä. Tai varttia vaille. Kuinka vain. Viimeistään tunnin päästä siitä herää Pulu, joten aamuisin on aikaa tehdä vaikka mitä ennen kuin lähdetään ulkoilemaan yhdeksältä. Siis jos jaksaisi... Äiti lähinnä yrittää pysyä hereillä kun kahvikaan ei vielä siihen aikaan maistu. Sen sijaan Pojalle aamupala maistuu. Niinpä nykyisin syödäänkin kaksi aamupalaa. Mahdoton syömään...

Ja kun syö hyvin, jaksaa touhutakin. Lempileikki on nykyisin palikoiden laittaminen astiasta toiseen. Pulun kanssa myös kävelykärry saa jo kyytiä: Pulu istuu kyytiin ja Poika työntää. Käytävän päässä Pulu kääntää kärryn ja taas mennään. Ihanaa, kun joku leikki alkaa jo sujua yhdessä ja se näyttää myös olevan huippuhauskaa molemmista. Muutenpa Pulu tuntuu olevan sitä mieltä, että veli vain sotkee leikit, rikkoo legotornit ja repii kirjat.

Toisen lapsen kohdalla on hauska seurata lasten eritahtista kehitystä. En millään muista, että Pulu olisi alle vuoden ikäisenä vielä ymmärtänyt palikoiden tai hiekan lapioimisen päälle yhtään mitään. Eipä kyllä ollut palikoitakaan millä leikkiä ja tammikuussa ei juuri hiekkalaatikolle päässyt. Pojalla on tai ainakin tuntuu olevan aivan eri edellytykset uusien taitojen oppimiselle varhaisemmin kun erilaisia leluja on tarjolla aivan eritavalla, sellaisiakin jotka eivät ole juuri hänen ikäluokalleen suunnattuja. Lisäksi päivittäiset puistokäynnit aktivoivat lapiohommiin ja olipa Poika tänään kiivennyt rappuset liukumäkeenkin. Iltaisin meillä on kaksi aivan hiekkaista ja korviaan myöten multaista lasta, vaatteita pitää välillä vaihtaa useaankin kertaan päivällä kun likaantuvat, mutta ainakin on harjoiteltu, tutkittu ja koettu. Ja onko se nyt niin vaarallista jos maistaa mille voikukka maistuu tai pikkuisen nuolaisee hiekkalapiota? En usko. Eikä mikään muuten ole lapsista hauskempaa kuin yhteinen kylpyhetki ammeessa päivän päätteeksi!

P.S. Poika on jo tosi taitava sormiruokailija ja syö melkeinpä samaa ruokaa kuin me muutkin. Tänään on myös korvike loppu, joten muutaman viikon totuttelun jälkeen taitaa olla aika siirtyä myös oikeaan maitoon.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Ihanaa kun...

Joku tuleee aina vessaan kanssasi. Aina. 

Joku ilahtuu rusinasta. 

Kahdesta sängystä kuuluu tuhina ja asennot on rennosti mutkalla. 

Pieni pää painetaan kaulalle ja pullea käsi silittelee ihoa. 

Joku nauraa niin että mahaan sattuu. 

Kylvetään yhdessä lauantai-iltana ja kylpyammeeseen pyrkii kaksi malttamatonta nakupelleä. 

On mustikkasuu. 


Kolme iltapalaa

Kaksi iltaa suoraa huutoa nukkumaan käytäessä. Kaksi yötä jatkuvaa heräilyä ja kaamean karjunnan jälkeen valvomista ja lisää karjumista. Ja ihmettelevät vanhemmat, että mikä ihme sitä Poikaa oikein nyt vaivaa. Ei ole kuumetta, ei tule hampaita, ei tahdo viereen. Sitten tehtiin kokeilu: kolmen iltapalan taktiikka. Ensimmäinen ennen kylpyä. Tulos: hyvin upposi. Toinen iltapala Pulun kanssa kylvyn jälkeen. Jälleen hitti. Ja vielä kolmas iltapala juuri ennen nukkumaan käymistä. Ja tattadadaa: nukkumaan kävi tyytyväinen ja selvästi uninen poika, joka tyyntyi nopeasti, ilman itkuja omaan sänkyyn ja nukkui kaksi seuraavaa yötä yhdellä heräämisellä. Vain vesihörppy ja unet jatkui - omassa sängyssä! Ihan vielä tätä ei uskalla todeksi uskoa, mutta samalla taktiikalla jatketaan, se on varmaa.Vähän mietityttää ne vähäuniset viikot, ellei kuukaudet kun en uskaltanut tai raaskinut lopettaa imetystä yöllä. Kenties se tosiaan on niin, että moni vaihe vauvan elämässä on enemmän äidin tai vanhempien uskaltamisesta kiinni, ei vauvan valmiudesta tai kiinnipidosta niin kuin sitä helposti itselleen uskottelee.

Muutenkin on käsittämätöntä miten paljon ruokaa uppoaa noin pieneen mieheen. Keskimäärin hän tällä hetkellä syö enemmän kuin Pulu päivän aikana. Yhden ruokailun saldo viikonlopulta oli kutakuinkin: puolikas porsaanpihvi, kokonainen iso peruna, kourallinen makaroonia, kourallinen kurkkua, lasi piimää ja iso pullo maitoa päälle. Tälläisiä settejä kun vetelee kahdesti päivässä, aamupalat, välipala ja kolme iltapalaa päälle niin luulisi kasvavan! Iso lapsi Poika toki onkin, painoltaan lähes Pulun luokkaa, mutta ei kai lasta voi nälässäkään pitää.

Poikaa ei myöskään ole yhtä helppo pitää samanlaisessa ruokakurissa kuin Pulua aikoinaan. Pulu maistoi sokeria ensimmäistä kertaa ensimmäisessä syntymäpäiväkakussaan kun Poika taas on maistanut jo jäätelöä, pullaa, marjapiirakkaa, pizzaa... Ei Poika toki herkkuja päivittäin saa tai joka kerta kun Pulun kanssa ote lipsuu, mutta sen verran tomerasti sormi jo osoittaa samoja ruokia kuin Pulu nautiskelee, ettei hän kyllä kauan eri eväisiin suostu muutenkaan.


perjantai 31. toukokuuta 2013

Taiteita ja öitä

Pulu rakastaa esiintyä. Useimmiten saamme nauttia sirkustempuista, mutta myös laulu ja pianonsoitto ovat suosikkeja. Vaikka äidille jäi hieman epäselväksi miksi ihmeessä lukutaidoton kolmivuotias tarvitsee laulukirjan eteensä esittäessään Tuiki tuiki tähtöstä kun sanatkin osaa ulkoa eikä soittotaitoa saati nuottien ymmärrystä ole, oli Pululla vastaus valmiina: "No kun mä siitä sen esitän!" Hyvä on. Eikä haittaa vaikkei oikea sivu tai laulu löytynyt jos kerran paremmin niin laulattaa.

Hellyttävimpiä esityksiä ovat esimerkiksi serenadit pikkuveljelle "Me ollaan parhaat kaverukset" ja "Oot niin rakas", joiden koreografiat kovasti naurattavat Poikaa. Taatusti omaa tuotantoa, juuri päähän pälkähtävillä sanoilla ja mitä erikoisimmin liikkein <3

Samainen esiintyvä taiteilija sai eilen uudet lenkkarit. Hienot. Tarralliset. Ne jalassa Pulu muuttuikin SuperTytöksi, jota kengät kiidätti pitkin käytävää koko illan, nukkumaan menoon saakka. Hampaatkin piti pestä lenkkarit jalassa pikkuhoususillaan. Ja aamulla ensimmäisenä takaisin jalkaan. Saapa nähdä väsyttivätkö uudet juoksutossut SuperTytön myös päiväunille tänään. Avuksi otettiin tänään myös Norah Jones, jota kuunnellen leluarmeija kainalossa luulisi nukuttavan.

Yhtä satunnaista kuin Pulun päiväunet näyttäisi nykyisin olevan Pojan yöunet. Siinä missä viime yönä nukuttiin masullaan rähmällään koko yö muutaman kerran hieman välikiljahduksia hihkaillen, kaksi edellistä meni ihan hulinoidessa. Ensin taistellen nukkumaan, tunnin välein ylös huutamaan täyttä kurkkua ja viimein valvomaan ensin isän, sitten äidin kanssa kesken (vanhempien) makeimpien unien. Äidin harottavat silmät epäilivät nousevaa kuuta jo heikkona hetkenä ufoksikin, niin näytti tärisevältä reikäjuusto sälekaihtimien välistä ampaistessaan taivaalle aamuyön tunteina. Mikä ihme sitä valvottaa? Ehkäpä uusi tissitön elämä vie aikansa tottua. Ehkäpä ikävä äidin viereen, iholle on toisina öinä väkevämpi kuin toisina. Sen kun tietäisi.

Ja juu, hampaita odotellaan mutta ei niitä ryökäleitä vain näy.


sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Ja kaksi päivää myöhemmin...

... meillä on nukuttu viisi tuntia putkeen ensimmäistä kertaa sitten Pojan syntymän! Wuhuu!!! Ei siis tarvitse arpoa oliko imuttelun lopetus hyvä päätös vai ei. 

Tänään on vuorossa myös Pulun ensimmäinen kevätjuhla. Päiväkerholaiset esiintyy ja laulua harjoiteltiin viimeksi aamulla hiekkalaatikolla. Harmi vain kun kerholainen itse ei ole nyt aivan varma mikä laulu se olikaan kun esitetään mutta ainakin yhtä on siis harjoiteltu. 

torstai 23. toukokuuta 2013

Lopullisia päätöksiä

Nyt se on loppu. Imetys. Ei enää yöllä, ei enää päivällä. Poika saa opetella nukkumaan omassa sängyssä eikä vieressä, äidin rinta suussa. Äiti. Ei. Nimittäin. Enää. Jaksa.

Piste.

Jos oman nukkumaankäynnin ja puolen yön välissä eräs vaatii rintaa neljästi, ei kyllä hyvällä omalla tunnolla voi sanoa nukkuneensa pätkänkään vertaa. Aivan sama meno ei tietysti jatkunut aamuun asti, mutta sanottakoon, että sitten Pojan syntymän en ole nukkunut kertaakaan kahta tuntia pidempään. Ja aamuherätys joko Pulun tai Pojan toimesta siinä viiden hujakoilla, viimeistään kuudelta. Aina.

Siispä tästä sisuuntuneena eilen aivan hetken mielijohteesta päätin, että nyt muuten riittää ja bar is closed. Poika oli eri mieltä. Vaikka illalla vastaantaistelu olikin laimeaa ja laantui nopeasti, oli varmaan väsynyt. Pari tuntia voimia kerättyään alkoi vaatiminen, huuto ja meuhkaaminen. Pienet unet onnistuivat tiukalla kiinnipitelyllä ja itsekin ehdin vielä pään saada tyynyyn kunnes kahden maissa Poika kai päätti ottaa äidistä mittaa eikä enää suostunut rauhoittumaan. Paitsi sylissä pystyasennossa. Mutta jos äiti on väsymyksestä jo huojuva ja lähes nukkuu istualtaan ei voi nukutella lasta sylissä. Mutta sänkyyn tai viereen, Nukkumatti oli karkoitettu. Vesihuikka auttoi puolisen minuuttia ja taistoa jaksoi taas jatkaa.

Neljän hujakoilla luovutin. Herätään sitten. Valvokoon. Muiden unia ei enää häiritä. Tosin mies taisi herätä kerran, Pulu ei kertaakaan - paitsi omaan uhman huutamiseen. "Minä ite" raikaa näet yölläkin. Siinä me sitten napiteltiin toisiamme keittiön lattialla. Herttaisesti hymyilevä Poika ja tomaattisilmä- Äiti, joka palelikin kuin horkassa. Katseltiin kun rusakot kisaili kääntöpaikalla ja kun lokkiarmeija mellasti matoja vastaleikatussa ruohossa.

Onneksi se alkoi viimein silmä lupsaa sitkeimmälläkin sissillä. Puoli viisi sujautin Pojan rattaisiin ja hyssyttelin olohuoneen lattialla. Ei pistänyt hanttiin. Onneksi tv-huoneessa on vielä vieraspatjat sohvien puuttuessa, sänkyyn en edes viitsinyt lähteä yrittämään siinä pelossa, että Pulu herää.

Oli kai jossain vaiheessa herännytkin ja käynyt partioretkellä, löytänyt meidät, mutta fiksu fiksu tyttö raportoi vain isälleen ja jatkoi unia isän kainalossa. Olivat sopineet ettei häiritä vielä äitiä ja vauvaa. Se oli hyvä päätös.

Ja vaikkei maailma aivan kirkkaalle vielä parin tunnin unien jälkeen tuntunut, niin auttoi se meidät sentään selviämään aamun ulkoilusta. Ja arvata saattaa ettei päiväunille nukahtamisessa ollut ongelmaa meistä kummallakaan.

Tänään oli sitten isän ensimmäinen nukutusvuoro: kahdeksan minuuttia ja Poika oli unessa... Hyvin valvotettu siis ;)

lauantai 18. toukokuuta 2013

Sämpylöitä

Leivoin sämpylöitä. "Oot kyllä tosi hyvä leipomaan, äiti. Melkein niiku minä ja iskä." tuumasi Pulu. 

Päiväkahviaikaan sämpylät maistuivat hyvälle mehun kanssa. "Tulehan syömään loppuun." kehotin. "Oota, juotan veljelle ensin pillimehua" tokaistiin pöydän alta ja jatkettiin läppärin johdon sörköttämistä Pojan suuhun. 

torstai 16. toukokuuta 2013

Sairastuvalta päivää

On Pulun vuoro sairastaa. Viikkojen nuha ja yskä muuttui korvatulehdukseksi. Tylsää. Etenkin kun ulkona on aivan mahtavan ihana auringonpaiste ja huippulämmintä. Eilisen lääkärikäynnin jälkeen ulkorappusille mötkähti vielä tyttömäisesti vaaleanpunainen oksupoksu, joten sisällä pysytellään. Uskottava se on. Elohopea nimeltään Pulu ei kovin herkästi sairaana(kaan) hyydy, mutta eilen oli survottava kaksi lasta rattaisiin muutaman kilometrin kotimatkaa varten. Kerholainen kun ei innostunut edes jäätelötarjoilusta. Se viimeistään oli selvä merkki, että lääkärin tykö on hakeuduttava. Hyytyipä tyttö vielä kahteen otteeseen sohvallekin. Onneksi 13 tunnin yöuni kera antibiootin näytti vieneen pahimman terän taudista.

Osaksi toipilasajan vuoksi, osaksi siksi, että Pulu on naulittava johonkin Pojan vaunuun nukuttelun ajaksi sai hän tänäänkin katsoa sohvalla iPodista videota. Yleensä Pulu istuu hievahtamatta tuon ajan, mutta nyt ovelta kuului huutelua ennen kuin ehdin sisään. "Tais vähän kastua..." ja näyttää haalarin takamusta. Omatoiminen Neiti Näppärä oli käynyt itse pissalla kuten kuuluukin, mutta kun video vei huomion ei huomannutkaan tarkistaa, että onko potta paikoillaan ja pissi pelkästä tuolipotan reiästä lattialle ja vaatteilleen - eikä huomannut mitään. Että pitäisikö mobiililaitteiden käyttöä rajoittaa..? :)

lauantai 11. toukokuuta 2013

Ihanat

Eilen Pulu ja Poika aka Majakka ja Perävaunu löysivät eteisen lattialta jotain ruskeaa. "Se on kakkaa!", analysoi se vanhempi. "Äiti, vauva maistoi sitä!", kuului seuraava raportti. "Eiku ei hätää, se olikin ruisleipää..." Jep :)

Tänään valmistui Äitienpäivän Salaisuuskakku. Suunnitelma oli tehty edellispäivänä piirustuspaperille. Niin, lasten isä on insinööri <3. Päälle kermaa ja väliin vihreää oli Pulu suunnitellut. Koristeiksi vaaleanpunaisia ympyröitä. Äsken jo maistettiin. Hyvää oli. Parasta äitienpäiväkakkua ikinä. Vaikka sokeri kermasta unohtuikin. 

torstai 9. toukokuuta 2013

Valmisteluja

Aamulla lähdettiin mummon synttäreille. Pululla lahjaksi mukana mitäpä muutakaan kuin korillinen leskenlehtiä. Vastapoimittuja. Ja yksi muurahainen. Mummo ilahtui ja muisteli erään toisenkin pikkutytön silloin joskus muinoin kantaneen ahkerasti kukkia oman äitinsä maljakkoon. 

Kotiin lähdettiin päikkäriaikaan. Vaan Puluapa ei nukuttanut. Poika sentään hyytyi auton käynnistyttyä ja jatkoi uniaan vaunuissa kotipihalla niin että äiti pääsi korjailemaan univelkaansa edes hiukan. Havahduin jossain vaiheessa vatkaimen ääneen keittiössä ja vilkkaaseen supatukseen yllätyskakusta. Välillä tosin piti käydä kysymässä neuvoa. Ja sitten kun meni pieleen. Ja esitellä välivaiheita. Lopuksi keittiöstä kuului jotakin siihen tapaan kuin että hirveästä sotkusta tietää että jotain on tehty. Päätin jatkaa torkkuja vielä vähän aikaa...

Illalla sadepäivän päätteeksi lämmitettiin sauna. Äiti pääsee lauteille aina ensimmäisenä, isä vahtii pesuhuoneessa vannassa kylpevää Poikaa ja leikkivää Pulua. Sitten tehdään vaihto. Äiti sujahtaa puhtaan pojan kanssa iltapalan tekoon ja isä pääsee Pulun kanssa löylyihin. 

Sängyssä väsyneenä mutta vielä hyväntuulisena Pulu summaa päivän olleen maailman ihanin. Ja nukahtaa saman tien. 

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Herjalainen

Poika oppi hiljattain konttaamaan. Seuraavana päivänä hän nousi seisomaan tukea vasten. Nyt tepastellaan huojuvia askelia tukea vasten. Ja herjaillaan.

Illalla ennen nukkumaan käymistä luetaan aina satuja. Enimmäkseen Pululle, Poikaa ei voisi vielä vähemmän kiinnostaa. Stereot kiinnostaa. Langattoman verkon piuhat ja lähetin kiinnostaa. Kaiuttimen johdot kiinnostaa. Kunhan siihen ei saisi koskea, se kiinnostaa, you name it. Kiellot kaikuvat kuuroille korville - tai oikeastaan vinkeinä hymyileville kasvoille, hekottelevalle ipanalle joka oikein hytkyy kun on niiiiiiin mukavaa keskeyttää äidin lukuhommat ja ihan vähäsen vain säätää tuosta stereon namiskasta.

Eilisiltana Poika keskittyi siivoamiseen äidin ja Pulun lukuhommien ajan. Takan luukkujen vetimet nuoleskeltiin huolellisesti, useasti ja antaumuksella. Luukut taisivat olla puhtaat, niille riitti vain rämistely.

Pulun mielenkiinnon kohteena on tyttömäisempään tapaan kevään ensimmäiset kukat. Kerhotädit saivat tuhdin kimpun leskenlehtiä aamulla tuliaisina. Takaisintulomatkalla niitä poimittiin äidille ja seurana kävelleelle naapurille. Iltapäivällä vähän omaan maljakkoon ja illalla isälle. Kunhan kaikki saavat ja kerättävää riittää.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Äitienpäivän salaisuus

Pulu tulee posket punaisena kerhosta:

"Äiti, en tahdo paljastaa sulle salaisuutta."

"Joo, älä paljasta. Isille voit kertoa ja laitat sitten vaikka piiloon."

"Ei kun sun täytyy nyt käydä nukkumaan niin sitten voin sen antaa. Se on pinkki. Se on maalattu. Se on simpukka."

"No niin... Nyt mä heti kerroin."

<3

maanantai 6. toukokuuta 2013

Potilas

Poika on kipeä. Miehiseen tyyliin nuhakuume on Maailman Karmein Tauti ja räkä poskella valuen Poikaa pitää kanniskella, nukkumaan rauhoittuminen on kokonaan kateissa ja onnistuu vain tiukasti kiinni pitelemällä sylissä, joskus piiiitkän huutokonsertin jälkeen. Myös yöllä on traagiseen tyyliin noustava karjuen istumaan ja lähdettävä konttaamaan kohti sängynpäätyä - sillä unet omassa sängyssä... eivät kuulu Pojan repertuaariin.

Äidin huomion väkisin ohjautuminen tähän Drama Queeniin saa Pulun taantumaan. Kätevä kolmivuotias on tiessään ja tilalle on tiputettu vauvaa matkiva, lässyttävä iso vauva, joka tosin muistaa uhmailla joka hetki kun vain tilaisuus tulee. Kun tähän vielä lisätään pikkuisen "Äiti mä en enää tykkää susta", "Isi, en halua olla äidin kanssa" ja pari "Mee pois tyhmä äitiä" niin jep, alkaa olla kypsä olo.

Huokaus.

Onneksi viime yönä sentään jo vähän nukuttiinkin. Poika omalla tyynyllä, äiti omalla, isä eri huoneessa ja Pulu sentään omassa sängyssään makuuhuoneessamme.

En kestä jos mies vielä sairastuu.

torstai 2. toukokuuta 2013

Joulukuusi

Pulu pukeutui sadatta kertaa tällä viikolla prinsessapukuunsa. Laittoi kaikki korunsa soittorasiasta, sormuksiakin joka sormelle. Valokuvatessa kommentoin, että no nyt näytät kyllä ihan joulukuuselle. Tyttö oli mielissään.