torstai 23. toukokuuta 2013

Lopullisia päätöksiä

Nyt se on loppu. Imetys. Ei enää yöllä, ei enää päivällä. Poika saa opetella nukkumaan omassa sängyssä eikä vieressä, äidin rinta suussa. Äiti. Ei. Nimittäin. Enää. Jaksa.

Piste.

Jos oman nukkumaankäynnin ja puolen yön välissä eräs vaatii rintaa neljästi, ei kyllä hyvällä omalla tunnolla voi sanoa nukkuneensa pätkänkään vertaa. Aivan sama meno ei tietysti jatkunut aamuun asti, mutta sanottakoon, että sitten Pojan syntymän en ole nukkunut kertaakaan kahta tuntia pidempään. Ja aamuherätys joko Pulun tai Pojan toimesta siinä viiden hujakoilla, viimeistään kuudelta. Aina.

Siispä tästä sisuuntuneena eilen aivan hetken mielijohteesta päätin, että nyt muuten riittää ja bar is closed. Poika oli eri mieltä. Vaikka illalla vastaantaistelu olikin laimeaa ja laantui nopeasti, oli varmaan väsynyt. Pari tuntia voimia kerättyään alkoi vaatiminen, huuto ja meuhkaaminen. Pienet unet onnistuivat tiukalla kiinnipitelyllä ja itsekin ehdin vielä pään saada tyynyyn kunnes kahden maissa Poika kai päätti ottaa äidistä mittaa eikä enää suostunut rauhoittumaan. Paitsi sylissä pystyasennossa. Mutta jos äiti on väsymyksestä jo huojuva ja lähes nukkuu istualtaan ei voi nukutella lasta sylissä. Mutta sänkyyn tai viereen, Nukkumatti oli karkoitettu. Vesihuikka auttoi puolisen minuuttia ja taistoa jaksoi taas jatkaa.

Neljän hujakoilla luovutin. Herätään sitten. Valvokoon. Muiden unia ei enää häiritä. Tosin mies taisi herätä kerran, Pulu ei kertaakaan - paitsi omaan uhman huutamiseen. "Minä ite" raikaa näet yölläkin. Siinä me sitten napiteltiin toisiamme keittiön lattialla. Herttaisesti hymyilevä Poika ja tomaattisilmä- Äiti, joka palelikin kuin horkassa. Katseltiin kun rusakot kisaili kääntöpaikalla ja kun lokkiarmeija mellasti matoja vastaleikatussa ruohossa.

Onneksi se alkoi viimein silmä lupsaa sitkeimmälläkin sissillä. Puoli viisi sujautin Pojan rattaisiin ja hyssyttelin olohuoneen lattialla. Ei pistänyt hanttiin. Onneksi tv-huoneessa on vielä vieraspatjat sohvien puuttuessa, sänkyyn en edes viitsinyt lähteä yrittämään siinä pelossa, että Pulu herää.

Oli kai jossain vaiheessa herännytkin ja käynyt partioretkellä, löytänyt meidät, mutta fiksu fiksu tyttö raportoi vain isälleen ja jatkoi unia isän kainalossa. Olivat sopineet ettei häiritä vielä äitiä ja vauvaa. Se oli hyvä päätös.

Ja vaikkei maailma aivan kirkkaalle vielä parin tunnin unien jälkeen tuntunut, niin auttoi se meidät sentään selviämään aamun ulkoilusta. Ja arvata saattaa ettei päiväunille nukahtamisessa ollut ongelmaa meistä kummallakaan.

Tänään oli sitten isän ensimmäinen nukutusvuoro: kahdeksan minuuttia ja Poika oli unessa... Hyvin valvotettu siis ;)

2 kommenttia:

  1. Huhhuh..toivotaan että pian nukutte..KAIKKI! Tiedän tasan mistä kirjoitit ja sen kuinka väsynyt voi olla herättyään vuodenpäivät tunnin-kahen välein. Imetyksen lopetus on varmasti hyvä pääätös!

    VastaaPoista
  2. Voih, kuulostaa rankalle. Mutta toivottavasti tästä kohti parempia yöunia!

    VastaaPoista