tiistai 12. marraskuuta 2013

Kainalokaveri

Joka yö pienet kädet kurottuvat kohti pinnasängystä. Vinkaisu - tai kaksi, niin että äiti varmasti herää. Kurottaudun ja kölläytän Pojan viereeni. Nukahdamme heti. Viime yönä herään uuteen vinkaisuun, pieni pyjamapukuinen pötkylä kierähtää kylkeen kiinni ja pieni, lämmin käsi etsii omani. Hiljaisuus. Vai kuuluuko sittenkin rutinaa kun äidin sydän pakahtuu?

Aamuyöstä parisängyn päädyn takaa kuuluu vieno kysymys, saisiko tulla viereen ja Pulu sukeltaa peiton alle toiselle puolelle.

Onneksi isä on ollut nuhaisena evakossa viereisessä huoneessa ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti